tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kisakauden avaus

Koko viime viikko oli kyllä niin täynnä toimintaa, että huhuh! Torstaina esiinnyttiin syöpäjärjestön juhlassa ja esitettiin tämän kauden kisaohjelma siellä. Oli hyvä että saatiin esiintymiskokemusta ennen kisoja tällä ohjelmalla ja se vei ehkä vähän kisajännitystäkin pois.

Lauantaina oli vuorossa Wasa cup.. Startattiin autot vähä ennen kasia ja lähettiin ajeleen Vaasaa kohti. Harkkasuoritus meni ihan hyvin, verrattuna siihen miten meillä kisois harkkasuoritukset yleensä menee. Harkan jälkeen meillä oli paljo aikaa ennen omaa suoritusta ja Sanski ehti tuomaroimaankin siinä välissä.

Oman vuoron lähestyessä alettiin lämppäämään ja valmistautumaan suoritukseen. Suoritus ei menny ihan toivotulla tavalla.. tasapainoissa tuli horjumisia, joidenkin kuvioiden muodostamisessa oli ongelmia ja eriaikaisuuttakin oli havaittavissa. Joten pisteetkään ei noussu toivotulle tasolle. Meidän tämän kauden puvut ei ehtiny valmistua vielä ekoihin kisoihin ja toisaalta harmittaa sillä vanhoista puvuista tuli 0,2 vähennystä.

MUTTA tulevissa kisoissa nähdään ihan uudenlainen kokonaisuus, sillä muutoksia on luvassa...


Lauantaina meillä oli vielä esiintyminen hotelli Lakeudessa Seinäjoella AFS:n vuosikokouksessa. Tämän pitkän päivän jälkeen oli ihana päästä kotia nukkumaan ja valmistautumaan sunnuntain treeneihin koreografin kanssa. Treeneissä tehtiin ohjelmaan muutoksia ja omasta mielestä suunta vaikuttaa nyt hyvältä.



kisakatsomotunnelmaa


Meikkausta ja tekoripsien laittoa


Digit lähdössä lenkille







Ja vielä vähän loppukevennystä.. näytettiin kuulemma emmin kans aerobikkareilta, joten annettiin sitte meidän taidonnäytteet. Vaatii ehkä vähä vielä harjottelua, joten taidetaan pysyä joukkuevoimistelus. Loppu meniki sitte normaalisti pelleilyn puolelle..






-Tiia

2 kommenttia:

  1. miks saitte pukuvähennyksen? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamat sukkahousut oli ehtiny revetä ennen suoritusta ja aluspuvut näkyi. Noita ei oo meille mittatilauksena tehty, joten ne ei istu täydellisesti. Nyt on onneksi uudet, meidän mitoilla tehdyt, puvut tulossa ;)

      Poista