torstai 29. marraskuuta 2012

We're beautiful like Diamonds in the sky

Syke nousee, kädet hikoaa ja hymyilyttää väkisinkin. Hengität ulos monta kertaa mahdollisimman rauhallisesti ja katot joukkuetovereitas. Kankaan takana odottaa täysi katsomo ja matto.

Tota tunnetta tuli ikävä viime lauantaina, ku olin työkaverini Usvan kans kattomas välinemestiksiä täälä Tampereella. Liikutuin heti ku pääsin Hervannan vapaa-aikakeskukseen ja näin kaikki ne jumpparit nutturat päässä, kisameikit kasvoilla lämppäämässä! :-( Asiaa ei auttanu yhtään se, että näin paljon tuttuja valmentajia ja jumppareita.

Mä siis kävin syksyllä jonku kuukauden verran yhdessä tamperelaisessa joukkueessa treenaamassa, tarkotuksena oli kyllä olla noissakin kisoissa kisaamassa joukkueen riveissä mutta toisin kävi. Aloitin elokuussa työt K-Supermarketissa, muutettiin poikaystävän kanssa vihdoin "kunnon" yhteiseen omaan kotiin (saunallinen kaksio =)) ja jätin suurimman osan kavereista sekä porukat Jalasjärvelle. Halusin kyllä jatkaa voimistelua mutta vuorotyön takia treeneihin pääseminen tuntu vaikeelta eikä töiden jälkeen aina meinannut puhtia riittää... Lisäksi stressasin keilatekniikastani tosi paljon kun meillä ehti olla vaan yks keilaohjelma Diamoneiden kanssa. Monen asian takia jätin siis voimistelun tältä syksyltä ja tyydyin seuraamaan tän joukkueen kisoja katsomosta ja suoritus meniki tosi hyvin! :)

Nyt syksyllä ollaan siis kaikki vähän missä sattuu, mutta saatiin onneksi sovittua kaikille (paitsi Espanja-Emmille, joka oli hengessä mukana ♥) sopiva päivä jolloin viettää ihana Diamonds' night ♥ Lauantaina 17.11 tehtiin ruokaa, laittauduttiin ja juoruttiin alkuilta Tiian kämpillä Seinäjoella, josta ilta jatkui tanssimaan Komiaan! Samalla juhlistettiin Tiian 19-vuotissynttäreitä :] Nyt meidän joukkueessa on enää yks, joka ei oo vielä saavuttanu tätä ihanaa wanhuutta! ;-) Diamonds' night tuli kyllä niiiiiin tarpeeseen. Saatiin vaihdettua kuulumisia, haaveiltiin matolle pääsemisestä yhdessä ja muisteltiin vanhoja oikeasti hyviä aikoja.


Ihana Sarppa ♥


Ainut muka-onnistunut yhteiskuva ♥



No one gets me like you do ♥


Näin meillä, kuinkas teillä?


Kaunotar-Tiia ♥


Roosa-misu ;-)


Irkku ja Sarppa ♥


Neiti Elina ♥


Tiia-muru ja meitsi!

Rakkaudesta tätä lajia, joukkuetta ja kaikkia näiden ihanien ihmisten kans vietettyjä vuosia kohtaan mä tein kauan haaveilemani teon ja otin tatuoinnin. Nyt jokainen Timantti on mun kanssa aina :) Kuva kertoo ehkä enemmäin ku tuhat sanaa...


I knew that we’d become one right away
Oh, right away
At first sight I left the energy of sun rays

I saw the life inside your eyes
So shine bright, tonight you and I

We’re beautiful like diamonds in the sky ♥



Lässynlässynlää-teksti by Sanni-Maija

maanantai 1. lokakuuta 2012

Hola !

Aattelin nyt postailla vähän diamonien kuulumisia :-) Me tosiaan pidettiin viime perjantaina pieni ilta mis vaihdettiin kuulumisia ja jutskailtiin niitä näitä. Valitettavasti Roosa ei päässyt paikalle kun hän oli Oulussa, mutta Emmi oli läsnä skypen kautte :p Kaikille kuului hyvää ja osa oli löytänyt uusia harrastuksia :-) Tiia ja Roosa jatkavat joukkuevoimistelua Seinäjoella. Sanski käy salilla ja hän oli aloittanu tankotanssin, joka kyllä kuullosti tosi vaativalta o: mutta upeelta ! :) Elina oltiin yllytetty meditointitunnille, ja normaalisti hän oli repeillyt melkein koko tunnin :D Se ei ollut oikein Ellulle sopiva harrastus, mut toivotaan et pian tärppää joku PALJON mukavempi harrastus ! :) Iris on käynyt ahkerasti lenkkeilemäs ja salilla. Emmi on tehnyt espanjassa Olgaa ja harrastanut tytsien kans uimista ja nukeilla leikkimistä :) Emmin elämää voi myös lukea sen blogista ! Käy tsekkaas :-) http://emmijaespanja.blogspot.com.es/
Itse käyn salilla ja aloitin viime viikolla cheertanssin.
 
Tässä tämmöinen pikainen postaus meistä ja vielä pari ihanaa kuvaa :-)
 
 
 
 
Ihanaiset Mallorcalla < 3
 
 
-Sarppa
 
 
 
 
 
 


lauantai 25. elokuuta 2012

Mitä kuuluu Diamoneille?

 Vihdoin ja viimein saadaan kehiin päättäreiden kuvasaldoa ja kurkistusta Digien aivan uudenlaiseen syksyyn. Kaikilla on ollut hieman totuttelemista että enään ei palattu syksyn tullen treenisalille yhdessä vaan jokainen lähti kukin omaan suuntaansa. Mutta ensin kaivattua kuvasaldoa joka julkaisukelpoisten kuvien osalta jäi jälleen hieman pieneksi =)


Tähän poreammeeseen mahtuu 7 voimistelijaa, testattu on! (Veden määrä jäi silloin kyllä aika minimiin)
                                                                    Vesi oli kylmäääää
                                                                  Ruokapuolta =)
 Vanhoja kisavideoita on 12 vuoden aikana kertynyt hieman, niitä katsellessa oli hyvä viettää viimeisiä päättäreitä <3>




 Vesileikit jäätävässä altaassa olivat hirrrrmuisen hauskoja! Varsinkin pallopelit :-D



Mutta nyt hieman kuulumisia syksyn osalta! Haikeutta on ollut suuresti ilmassa, kun positiivari emmi on lähtenyt espanjaan kaitsemaan suloisia lapsia au pairin tehtävissä<3>



Mutta sitten tänne kotosuomeen! Sanski taas puolestaan jatkaa voimistelun maailmassa tampereella uuden joukkueen merkeissä sekä uudessa työpaikassa! Tsemppiä tuleviin koitoksiin ! Elina aloitti sosionomin opiskelut Vaasassa ja rakentaa siis ensimmäistä omaa pesäkoloaan vaasan ihanaiseen yksiöönsä smile Sarppa aloitti opiskelut tanssitaiteen linjalla Ilmajoella ja Iris Psykologian linjalla Ilmajoella. Tiia selvitti tiensä Fysioterapina opiskeluihin Seinäjoelle ja minä majailen Kauhajoella Personal Trainer koulutuksessa smile Kaikilla siis jotain uutta ja jännää! Meitä voi kisoissa pongata joko voimistelijoina, valmentajina tai katsomon puolelta! Jokaisella on silti kova hinku päästä itse ahertamaan salille ja kisata jälleen matolla heart

Mutta tsemppiä kaikille syksyn aherruksiin ja täällä ainakin odotellaan jo innolla mitä kaikkea sielä treenisaleilla on saatu aikaan =)

-Roosa

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Töitä, lomaa, jännitystä ja päättäreitä, vesimeloneja ja arieleita unohtamatta !

Kesäkuu on vierähtäny nopeesti ja kuukauden aikana on koettu taas jos jonkinlaisia tunteita: on ollut iloa, surua, haikeutta ja suurta jännitystä. Digit on ahkerasti työskennelly koko kesäkuun kukin omissa työpaikoissa: mä ja Ellu uimahallilla uimaopeina, Sanski ja Tiia juustoportilla, Iris apteekis, Roosa postimies-patena postilla ja Sarppa mansikanpoimijana ja autojen rassaajana :)

Työn ohessa ehdimme kuitenkin esiintyä ehkä nyt sitten viiimeistä kertaa yhdessä, kun kävimme nostelemassa kinttuja Janvon toiminnassa paljon olleen ihanan naisen viisikymppisillä. Esitys meni hyvin ja sieltä suuntasimme kohti Ilmajokea., josta oltiin vuokrattu päättäreitä varten ihana saunaosasto sisäuima-altaineen ja oleskelutiloineen ! Päättäri-ilta aloitettiin katsomalla paaaaaaaaljon vanhoja meidän esiintymisiä ja kisaohjelmia dvd:eiltä. Voitte kuvitella kuinka naurettiin mahat kipeiksi kun seurattiin minijumppareita koneen näytöltä.. :D Dvd:t katottua suunnattiin saunaan ja poreammeeseen, kunnes saimme ideaksi ottaa pienimuotoinen vesipallokisa uima-altaas. Joukkueet nimettiin vesimeloneiksi ja arieleiksi. Tämän jälkeen alotettiin peli, josta ei naurua, kiljahduksia ja pulssin kiihtymistä puuttunut ! Vesimelonien rökitettyä arielit osa suuntasi taas poreammeen "poreisiin" ja loput saunaan. Aikamme lilluttuamme ja saunottuamme laittauduimme vielä vähän (siinä kaiken "sheikkaa niin, että saat sydänkohtauksen" keskellä) ja suuntasimme tanssahtelemaan Ilmajoen suuren suuriin baareihin. Hauskaa oli varmasti kaikilla ja aamuyöstä suuntasimme takaisin kohti kotia.

Nyt kesäkuun lopulla kaikilla on ollut jännät paikat kun olemme odotelleet tuloksia yliopistoista ja amk:ista.. Muutama joutuu vielä miettimään ja jännittämään tulevan syksyn suunnitelmia, Tiia on ainoastaan varma että se aikoo SeAMK:iin fysioterapeutiksi. Itselläni on suunnitelmat hiukan erilaiset, meinaan nimittäin suunnata au pairiksi 8 kuukaudeksi joko Italiaan, Ranskaan tai Espanjaan (huuiii!) ! Vaikka syksy on täynnä yllätyksiä  niin silti uskon että jokainen löytää sen itelleen parhaan polun jatkaa ja alkaa rakentaa omaa itsenäisempää elämää :-)

Kuvia lisäillään heti ku kuvanlatausohjelmat on meille ihania ja vaikka lataisivat niitä kuvia mitä haluan.. Koska ku nytte yritin lisätä kuvia ja kärsimätön ku olen niin en jaksanu ootella sitä viittäsataa vuotta mitä niis kuvien lataamisis olis kestäny niin päätin että kuvat tulee jälkeen päin.. Jaksakaa te edes vielä hetki ootella, ku mä en jaksanu :D

Mutta nytten jatkan au pair-perheiltä tulleiden viestien lukemista ja yritän valita sen ihanimman perheen kaikkien perheiden joukosta ! :) Ihanaa kesän jatkoa ja toivotaan että nyt heinäkuus arskaki paistais vähä enemmän !

-Emmi

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Juhlintaa ja julkisuutta


Viime viikolla paikallisen kunnallislehden kesälehden tippuessa postilaatikoihin kaikki timantit odotti innoissaan lehtihaastattelun lopputulosta. Siinä se oli. Kokonainen sivu tekstiä 7 ystävyksestä ihanan lajin parissa otsikolla: Viimeisen kerran joukkueena. Äitini sanoin: piti tirauttaa ihan pikkasen.

Mietittiin jo ennen viimeisiä kisoja että meistä pitäisi kyllä tehdä lehteen vielä viimeinen juttu ennenkuin timanteista tulee historiaa. Ennen kisoja kuitenkin sähläystä ja toimintaa oli niin paljo että jutun tekeminen jäi. Onneksi meihin otettiin suoraan yhteyttä ja ehdotettiin itse lehden toimesta "lämminhenkistä juttua ystävistä" joiden tie erkanee monen yhteisen vuoden jälkeen. Niinpä sovittiin että haastattelu voidaan suorittaa kevätnäytöksen yhteydessä. Valmistautuessa näytökseen saimme samalla hieman avata muille tätä "meidän maailmaa". Lehden päätoimittaja tuntee meidät jo entuudestaan ja kukaan muu ei olisi saanut tehtyä meistä parempaa juttua. Juuri oikeat asiat oli nostettu esille ja juttu oli meidän näköinen.

                               Nyt se oli mustaa valkoisella. Diamonit lähtevät etsimään omia polkujaan.
Haikeiden tunteiden seassa on kuitenkin ollut myös iloa ja juhlaa! Kuusi meistä pääsi ylioppilaaksi ja meidän sarppa valmistui ajoneuvoasentajaksi =) lauantaina sarppa teki juhlakierros maratonin ja maisteli leivoksia kuudessa eri juhlassa ja vuorostaan me vierailimme sunnuntaina sarpalla. Myös uutta tuulta on otettu jo purjeisiin ja harrastus jatkuu kaikilla tavalla tai toisella! Uusien joukkueiden, seurojen ja valmennettavien metsästyksestä emme vielä paljasta mitään, mutta syksyllä tilanne selkenee ja kaikilla alkaa olla hieman selkeämmät sävelet tulevaisuutta ajatellen. Intoa kyllä löytyy vaikka muille jakaa ;--) Päättäreistä ja jatkosuunnitelmista postausta myöhemmin. OIKEIN HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE ! <3




                                                      -Roooooooooooooooooooooooooosa








keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Keväinen näytös


"Pienistä jumppatytöistä on kasvanut aikuisia voimistelijanaisia." Joukkueessamme ala-asteen ajan voimistellut Inka-ystävämme juonsi meidät tiistaina 15.5 lavalle JaNVon kevätnäytöksessä. Mä itse ainakin pidättelin kyyneleitä, kun yleisö hurrasi meidän kävellessä alkuasentoon. Sain kuitenkin kerättyä itseni kokoon juuri ennen kuin musiikki lähti soimaan. En oo ehkä ikinä vetänyt ohjelmaa niin tunteella, kuin siellä näytöksessä. Tiesin, että koko joukkueesta tuntuu samalta. En halunnut että se kaks ja puoli minuuttinen loppuis koskaan. Hymyilin ja tunsin surua samaan aikaan, mutta ennen kaikkea tunsin olevani maailman parhaassa seurassa ja paikassa just sillä hetkellä.


Suorituksen loputtua meidän entiset valmentajat tuli halaamaan meitä ja antoivat meille ruusut. Viimeistään siinä vaiheessa, kun me nähtiin meidän ah-niin-ihanat Sydän syrjällään -ohjelman kokoontaitettavat tuolit siellä yleisön edessä, kaikki purskahtivat itkuun. Meidät pyydettiin istumaan tuoleille ja seuraamaan mitä tuleman pitää. Valkokankaalle heijastettiin noin kymmenen minuutin edestä vanhoja kuvia meistä, edesmenneillä kisamusiikeilla höystettyinä. Naurua ja itkua ei meinannut erottaa toisistaan, kun kuvissa esiintyi irvisteleviä lapsukaisia ja kauniita nuoria naisia.


Tämän kaiken jälkeen me oltiin aika hiljaisia. Nyt kaikki olisi ohi ja 10 vuoden yhteinen taival on tullut päätökseensä. Ei sitä edelleenkään oikein tajua... Ehkä se iskee sitten syksyllä, kun ollaan jokainen toivottavasti jossain joukkueessa tai valmentajina jossain, eikä salilla enää näykään tuttuja kasvoja. Jokapäiväiset tapaamiset ja päivien pelastavat hetket on poissa. Onneksi meistä tuli tämän kaiken ansioista parhaimmat ystävät, joita ei mikään erota! ♥


Tässä loppuun vielä vähän kuvamatskua mun tupareista, jotka pidin viime viikonloppuna täällä Tampereella.






 Inka ♥

Kiitos kaikille, jotka ootte meitä kannustaneet ja seuranneet! Oli ilo ja kunnia saada esiintyä teille ja toivottavasti meidän ohjelmat on herättäny teissä jotain tunteita :) Törmäillään!

♥ Sanski