tiistai 27. maaliskuuta 2012

welcome life!

Viime viikolla vihdoin loppu lukion viimeinen urakka ja yo kirjotukset on tiukasti purkissa! Viime viikolla kolme ainetta kirjottaneena on ihana vihdoin saada elämä takaisin! Ei enää stressimultihuipentumaa yhdistettynä muuhun kiireiseen elämään, jipii!

Maanantain harjotus päätettiin jättää välistä kokonaan, että keskiviikon kirjotuksiin saa keskittyä ja stressata kunnolla kotona. Keskiviikkona taas lähdettiin puurtamaan yhteisen "haasteen" kimpussa mikä luottavaisin mielin otettiin hetken mielijohteesta vastaan. Tekemistä riittää vielä rutkasti eikä kyllä näköjään päästetä tälläkään kertaa itseämme helpolla. Hurjiin muutoksiin yritettiin saada laskuja ja jotenkin päästiin myös eteenpäin! Sunnuntaina jatkettiin samaa rataa, hitaasti mutta varmasti. Joudutaan nyt loppukeväästä paljo sopimaan harkka-aikoja uudestaan valmennuskurssien takia, sillä helsingissä ja tampereella kaks digiä ahkeroi opiskelupaikkojen eteen! Niinpä sunnuntainakin reenailtiin kuuden tytön voimin.Mutta paljon on ohjelmassa vielä epäselvää ja tekemistä aluekisoihin riittää! Aika menee ehkäpä liian nopeesti, sillä taas pian koittaa kisaviikonloppu ja päästään timanttien kans näyttämään mitä salilla on puurrettu! Sitä innolla odottaen =)

Jälleen kerran tuli koluttua läpi vanhoja kuvatiedostoja:

Hiiohoi, varsat kirmaa!
Täs taputellaan perinteiset rumpurytmit...

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kisakauden avaus

Koko viime viikko oli kyllä niin täynnä toimintaa, että huhuh! Torstaina esiinnyttiin syöpäjärjestön juhlassa ja esitettiin tämän kauden kisaohjelma siellä. Oli hyvä että saatiin esiintymiskokemusta ennen kisoja tällä ohjelmalla ja se vei ehkä vähän kisajännitystäkin pois.

Lauantaina oli vuorossa Wasa cup.. Startattiin autot vähä ennen kasia ja lähettiin ajeleen Vaasaa kohti. Harkkasuoritus meni ihan hyvin, verrattuna siihen miten meillä kisois harkkasuoritukset yleensä menee. Harkan jälkeen meillä oli paljo aikaa ennen omaa suoritusta ja Sanski ehti tuomaroimaankin siinä välissä.

Oman vuoron lähestyessä alettiin lämppäämään ja valmistautumaan suoritukseen. Suoritus ei menny ihan toivotulla tavalla.. tasapainoissa tuli horjumisia, joidenkin kuvioiden muodostamisessa oli ongelmia ja eriaikaisuuttakin oli havaittavissa. Joten pisteetkään ei noussu toivotulle tasolle. Meidän tämän kauden puvut ei ehtiny valmistua vielä ekoihin kisoihin ja toisaalta harmittaa sillä vanhoista puvuista tuli 0,2 vähennystä.

MUTTA tulevissa kisoissa nähdään ihan uudenlainen kokonaisuus, sillä muutoksia on luvassa...


Lauantaina meillä oli vielä esiintyminen hotelli Lakeudessa Seinäjoella AFS:n vuosikokouksessa. Tämän pitkän päivän jälkeen oli ihana päästä kotia nukkumaan ja valmistautumaan sunnuntain treeneihin koreografin kanssa. Treeneissä tehtiin ohjelmaan muutoksia ja omasta mielestä suunta vaikuttaa nyt hyvältä.



kisakatsomotunnelmaa


Meikkausta ja tekoripsien laittoa


Digit lähdössä lenkille







Ja vielä vähän loppukevennystä.. näytettiin kuulemma emmin kans aerobikkareilta, joten annettiin sitte meidän taidonnäytteet. Vaatii ehkä vähä vielä harjottelua, joten taidetaan pysyä joukkuevoimistelus. Loppu meniki sitte normaalisti pelleilyn puolelle..






-Tiia

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Viimeinen tavallinen treeniviikko ennen ekoja kisoja



Kisaan valmistavalla viikolla 10 aloitimme joka treenit edelleen tuttuun tapaan hölkällä. Kaikissa harkoissa teimme myös paljon jalkojen nopeutta eri muodoissa, jotta hypyt näyttäisivät ekoissa kisoissa teräviltä ja tarkoilta. Ohjelmaa on työstetty myös paljon, olemme hioneet eri osia tarkasti yhdessä ja pareittain, kokonaisten läpimenoja unohtamatta. Muutamia mielikuvakokonaisiakin viikkoon mahtui. Vauhtikestävyyttä olemme harjoitelleet erilaisten kokonaisten muodossa, monta suoritusta putkeen vähän jokaista varioiden.


Keskiviikkona treenasimme suurimman osan ajasta vajaalla kokoonpanolla, kun osa joukkueesta oli psykologian tentissä YO-kirjoituksia varten, mutta sairastumisista olemme nyt onneksi päässeet eroon! On kiva päästä tekemään kunnolla koko porukalla, ohjelmassa kun on muutamia liikkeitä, joita ei ilman kaikkia osallisia voi kunnolla tehdä :-P


Kirjotuksiin lukemisella ei näy olevan loppua, onneksi treenisalilla ajatukset väkisinkin poistuvat kemian kaavoista ja englannin sanoista. Tämä tuleva viikko 11 tulee olemaan varsinkin meille lukiolaisille melkoinen rutistus: maanantaina äidinkielen YO (joka on nyt onneksi jo ohi!), tiistaina valmennettavien treenit, keskiviikkona kemian ja maantiedon YO, torstaina valmennettavien treenit sekä yksi esiintyminen (josta myöhemmin lisää), perjantaina englannin YO, lauantaina Wasa Cup sekä illalla vielä yksi esiintyminen ja sunnuntaina treenit koreografimme kanssa.


Viime viikko oli todella tehokas hiomisen kannalta, saatiin paljon tarkennuksia ennen epätarkkoihin olleisiin kohtiin ja varmuutta suoritukseen! Nyt vaan järjetön kisatsemppi päälle ja nokka kohti ekaa kilpailusuoritusta ;-) Itselleni lisäjännitystä tuo vielä ensituomarointini Wasa Cupissa, hui! O:


Postauksen kuvat ovat Wasa Cupin kunniaksi menneistä kisoista Vaasasta vuodelta 2008 ja 2009.

Mutta nyt pitää vaihtaa treenikamppeet ylle ja valmistautua hölköttelemään salille. Ihana paussi kemian lukemiseen!

♥ Sanski

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hiihtoloma



Viime viikolla meillä oli hiihtoloma ja pidimme treeneistäkin pientä lomaa. Mutta jokaisen lomaan mahtui silti liikuntaa :-)
Tiia ja Roosa olivat alkulomasta Ylläksellä hiihtelemässä ja laskettelemassa.
Emmi oli ollut Vaasassa ja Kuopiossa siskonsa työnä, ja liikkui vallaten tanssilattioita.
Sanski oli ollut Tampereella, ja käynyt myös hiihtämässä, salilla ja hot yogassa.



Itse olin alkulomasta Ikaalisis keilaamas ja uimassa.
Elinakin oli käynyt pitkästä aikaa hiihtämässä ja Iris oli liikkunut myös tanssien.

Keskiviikkona olimme Elinan kanssa Iriksen työnä tyttöjen illassa. Iris oli tehny meille herkullisia kana ja jauheliha tortilloja ja muita herkkuja. Pelasimme yhdessä lautapeliä, jonka jälkeen unohdimme laskee kaikki pisteet ?! :D Ja sen jälkeen katsoimme romanttista draama leffaa.

Torstaina päivällä lähdimme Sanskin, Roosan ja Tiian kanssa käymään kangaskaupassa ja pukuompelijalla, ja hän otti meidän mitat ylös :-)


Perjantaina olimme yhdessä Sanskin hiihtäjäis bileissä pitämässä hauskaa ü Rämpytettiin guitar heroa, vaihdettiin kuulumisia ja piletettiin :p

Vaikka koulusta olikin lomaa, niin lukemisesta ei. Sillä aikaa kun minä hermoilin lopputyön kanssa niin tytöt lukivat monia satoja sivuja. Huh taisi tytöillä olla moneen kertaan silmät ristis ja kirjojen sivuista nousta savua :-)
Tiian kirjoista taisi nousta vähä vähemmän savua, hän oli päättänyt ottaa lomalla lukemisen vähän rennommin :d

Eilen palasimme virkeinä ja hyvin levänneinä treeneihin, ja Maria tuli myös. Kävimme yhdessä ohjelmaa läpi ja muutimme joitakin kohtia. Katsoimme myös alku ja loppuasennot kaikille. Oli kyllä tosi mukavaa treenata eileen niin että kaikki olivat terveinä paikalla <3

Koristelin lomalla meidän Diamonien vihkoa :-)

<3llä: Sarppa






perjantai 2. maaliskuuta 2012

Lepoa ja kuumaa kaakaota

Viime viikon maanantain treeneissä meistä moni makasi sängyssä juoden kuumaa mehua ja kaakaota. Emme pitäneet harkkoja kun niin moni oli kipeä, mutta terveet voimistelijat Tiia, Sanski ja Emmi tekivät silloin oman treenin :-)



Keskiviikkona suurin osa oli parantunut joten jatkoimme treenejä. Juoksun jälkeen teimme yhdessä keskivartalon nopeutta ja avaavat venyttelyt. Sen jälkeen aloitimme ohjelman hiomisen, ja välillä teimme kokonaisiakin. Treenien lopuksi teimme pitkät venyttelyt ja loppuverkaksi kaikki ohjelman vartalot 2 kertaa.

Perjantaina saimme kaikki aloittaa hiihtoloman <3
Ja sunnuntaina emme pitäneet treeniä kun suurin osa lähti jo lauantaina viettään lomaa. Ja Sanski ja Iris olivat sen viikonlopun tampereella tuomarikoulutuksessa. Tytöt oli suoriutunut hienosti myös siitä kokeesta, good ! :-)

-lomaterkuin Sarppa