lauantai 25. elokuuta 2012

Mitä kuuluu Diamoneille?

 Vihdoin ja viimein saadaan kehiin päättäreiden kuvasaldoa ja kurkistusta Digien aivan uudenlaiseen syksyyn. Kaikilla on ollut hieman totuttelemista että enään ei palattu syksyn tullen treenisalille yhdessä vaan jokainen lähti kukin omaan suuntaansa. Mutta ensin kaivattua kuvasaldoa joka julkaisukelpoisten kuvien osalta jäi jälleen hieman pieneksi =)


Tähän poreammeeseen mahtuu 7 voimistelijaa, testattu on! (Veden määrä jäi silloin kyllä aika minimiin)
                                                                    Vesi oli kylmäääää
                                                                  Ruokapuolta =)
 Vanhoja kisavideoita on 12 vuoden aikana kertynyt hieman, niitä katsellessa oli hyvä viettää viimeisiä päättäreitä <3>




 Vesileikit jäätävässä altaassa olivat hirrrrmuisen hauskoja! Varsinkin pallopelit :-D



Mutta nyt hieman kuulumisia syksyn osalta! Haikeutta on ollut suuresti ilmassa, kun positiivari emmi on lähtenyt espanjaan kaitsemaan suloisia lapsia au pairin tehtävissä<3>



Mutta sitten tänne kotosuomeen! Sanski taas puolestaan jatkaa voimistelun maailmassa tampereella uuden joukkueen merkeissä sekä uudessa työpaikassa! Tsemppiä tuleviin koitoksiin ! Elina aloitti sosionomin opiskelut Vaasassa ja rakentaa siis ensimmäistä omaa pesäkoloaan vaasan ihanaiseen yksiöönsä smile Sarppa aloitti opiskelut tanssitaiteen linjalla Ilmajoella ja Iris Psykologian linjalla Ilmajoella. Tiia selvitti tiensä Fysioterapina opiskeluihin Seinäjoelle ja minä majailen Kauhajoella Personal Trainer koulutuksessa smile Kaikilla siis jotain uutta ja jännää! Meitä voi kisoissa pongata joko voimistelijoina, valmentajina tai katsomon puolelta! Jokaisella on silti kova hinku päästä itse ahertamaan salille ja kisata jälleen matolla heart

Mutta tsemppiä kaikille syksyn aherruksiin ja täällä ainakin odotellaan jo innolla mitä kaikkea sielä treenisaleilla on saatu aikaan =)

-Roosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti