sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kisakausi taas avattu!

Lähdimme aikaisin aamulla noin klo 5.45 matkaan kohti Tamperetta TuL:n mestaruuskilpailuja. Meitä lähti kuskailemaan kolme äiteetä (-: Harmittavasti tsempparimme Elina ei päässyt mukaan kannustamaan koska Ellulle nousi taas kuume, mutta olimme aivan varmoja siitä että Ellu olisi koko päivän peukut pystys! Kun unisin silmin päästiin vihdoin navigaattorin ohjeiden (joita ei aina vissiin äiteet huomannu kuunnella) avulla paikalle alkoi lämmittely harjoituksia varten. No harkat meni niinku meni. Ei todellakaa mikää niin huippusuoritus, mutta päätimme vain että nyt sitte täytyy tsempata kisoihin koska tiesimme osaavamme ohjelman tosi hyvin ja edellisen viikon harjoituksissa oli jo tullut monta hyvää suoritusta. Harjoitusten jälkeen laitoimme hiuksia ja sitten vain katselimme muiden joukkueiden harkkoja. Noin 11 jälkeen kävimme syömässä pienen happihyppelyn jälkeen ja sitten kisat alkoivatkin. Kisojen alusta meidän suoritukseen oli kuitenki kivat 6 tuntia aikaa joten meillä oli paaaaaljon aikaa meikata ja valmistautua omaan suoritukseen. Vihdoin ja viimein oma suorituksemme koitti. Koreografimme Maria oli meitä tsemppaamassa ja lähettämässä lavalle. (-: Suoritus ei ollut aivan mikään täysin nappi mutta mitään isoja virheitä ei tapahtunut. Pientä eriaikaisuutta oli, mikä oli aivan ymmärrettävää ottaen huomioon sen kuinka paljon joukkueemme oli kohdannut tuota ihanaa flunssa-aaltoa. Pisteitä saimme aivan kohtalaisesti : tekniset 3.6, taiteelliset 3.75 ja suoritus 7.90 ja yhteensä ne olivat 15.25. Olimme tyytyväisiä noihin pisteisiin, koska oli kuitenkin vielä paljon aikaa harjoitella ohjelmaa ennen pääkisojamme ! Kotiinlähtö meni myöhään kisojen venymisen takia ja saimme tietää vasta noin klo 21.30 ettemme päässeet finaaliin seuraavalle päivälle.

Tässä vielä kuvia, jotka on otettu suorituksen jälkeen :-]





Ootte tytöt rakkaita ! ♥
~Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti